SN-adoptiot.fi

Tietoa erityistarpeisten lasten adoptoimisesta ja adoptoitujen erityistarpeista
HAKEMISTO
 
ETUSIVU
ADOPTIOSTA
ERITYISTARPEISTA
YHTEYSTIEDOT

C-hepatiitti, HCV (hepatitis C virus)

Pääkohdat

Lyhyesti

C-hepatiittiin ei ole rokotusta ja se aiheuttaa yleensä pysyvän viruksen kantajuuden. Lapsen geneettisistä ominaisuuksista ja virustyypistä riippuen osa synnynnäisesti viruksen saaneista paranee kuitenkin infektiosta itsestään ajan kuluessa (todennäköisintä viruksen häviäminen elimistöstä on alle 2-vuotiaana). Vain pienelle osalle lapsista tulee ainakaan lapsuusiässä viruksesta mitään oireita, vaikka lievää maksa-arvojen kohoamista havaitaan monilla. Tartunta vaatii käytännössä verikontaktia ja siinä tartuntariski on kymmenesosa B-hepatiitin tartuntariskistä, mutta kymmenkertainen verrattuna HIV:n tartuntariskiin (HCV:n tarttuminen sukupuoliteitse on harvinaista). Mikäli viitteitä alkavasta maksavauriosta ilmenee (yleensä vasta murrosiässä tai aikuisena), aloitetaan interferoni- ja antiviraalilääkitys, jonka teho riippuu virustyypistä ja potilaan ominaisuuksista. Lääkehoito voidaan yksilöllisesti päättää aloittaa aiemminkin. HCV:n lääkehoito on Suomessa potilaalle maksutonta.

Laajemmin ja lääketieteellisemmin

C-hepatiittivirus kuuluu RNA:ta sisältäviin flaviviruksiin, eikä se integroidu isäntäsolujen genomiin (kuten HIV tekee). Se löydettiin vasta 1989 ja sen käyttäytymistä ja pitkäaikaisennustetta tunnetaan vielä selvästi B-hepatiittia heikommin. Ennen 1990-lukua moni sai C-hepatiitin verensiirroista. Valtaosa maailman HCV-positiivisista ihmisistä ei tiedä infektiostaan eikä tarkkoja esiintymislukuja tunneta. On arvioitu, että maailmassa olisi n. 150-200 miljoonaa HCV:n kantajaa. HCV on Suomessa yleisin virushepatiitti, jonka kantajia on n. 20 000-30 000 ja sitä tavataan erityisesti suonensisäisten huumeiden käyttäjillä, joista valtaosa on HCV:n kantajia. Aikuisella HCV jää lähes aina elimistöön tartunnan jälkeen. HCV tarttuu äidistä lapseen n. 4-5% todennäköisyydellä raskauden tai synnytyksen yhteydessä, riski riippuu äidin veren virusmäärästä. Mikäli äiti on HIV-positiivinen, eikä käytä siihen tehokasta lääkitystä, on lapsen HCV-tartuntariski 2-3 kertaa tavallista korkeampi. [1] Lapsella HIV:n ja HCV:n yhteisinfektio lisää riskiä maksavaurion kehittymiselle ja sekä maksan että pernan suurentumisriskiä.

Lapsilla synnynnäinen HCV-tartunta voi johtaa kolmeen erilaiseen tilanteeseen:

  1. Viruksen, ainakin toistettujen herkkien testien (PCR) ilmaisemalla tasolla elimistöstä, tai ainakin verestä, katoamiseen (n. 15-30%).
  2. Oireettomaan krooniseen kantajuuteen, jossa virusta on välillä havaittavissa veressä, mutta viitteitä maksan toimintahäiriöstä ei ilmene.
  3. Krooniseen aktiiviseen infektioon, jossa virusta on havaittavissa jatkuvasti, maksa-arvot ovat koholla ja vuosien kuluessa kehittyy maksan suureneminen ja viitteitä maksavauriosta. Maksan suureneminen on havaittavissa n. 13%:lla 5v ikään mennessä ja n. 28% 10v ikään mennessä. [2]

Tytöillä voi olla suurempi todennäköisyys siihen, että virus häviää verestä ja afrikkalaistaustaisilla lapsilla interferonilääkityksen teho on usein huonompi kuin muilla. Aikuisista, joilla on krooninen HCV-infektio tiedetään, että hoitamattomana heillä n. 20%:lla tilanne etenee maksakirroosiin keskimäärin 20 vuoden kuluttua infektiosta ja 1-5%:lle kroonista infektiota sairastavista, lähinnä niistä joille on kehittynyt maksakirroosi, ilmaantuu maksasyöpä, hepatosellulaarinen karsinooma (HCC). Maksakirroosin edetessä ilmaantuu kirroosille tyypillisiä oireita ja lopulta kehittyy vaikea maksan vajaatoiminta. Maksan vajaatoimintaan johtaneen maksakirroosin hoito on maksansiirto. Maksan tulehdusmuutosten fibroosin kautta kirroosiksi etenemisen riskiä lisää ylipaino ja insuliiniherkkyyden aleneminen. Maksakirroosin eteneminen aikuisilla on nopeinta alkoholia käyttävillä miehillä, joten nuorelle, jolla on HCV-infektio kannattaa kertoa paitsi alkoholinkäytön yleisistä, myös hänelle erityisistä, vaaroista. Joskus, lapsilla harvoin, HCV-infektio voi aiheuttaa maksanulkoisia oireita, kuten iho-oireita, syljen ja kyynelten erityksen vähenemistä (sialadeniitti), munuaiskerästen tulehdusta (membranoproliferatiivinen glomerulonefriitti) ja pienten verisuonten tulehdustiloja sekä se voi lisätä ei-Hodgkinin lymfoomariskiä.[3]

HCV jaetaan eri genotyyppeihin (monet jaetaan vielä useampiin alatyyppeihin ja on huomattavaa, että eri lähteet antavat hyvinkin erilaisia maakohtaisia eri tyyppien ilmaantuvuuslukuja, joten alueellinen jako on suuntaa antava). Niiden esiintyminen vaihtelee eri puolilla maailmaa, samoin kuin lääkityksen teho niihin. Todennäköisesti eri genotyypit aiheuttavat myös eri suuruisen kirroosi- ja maksasyöpäriskin, mutta aihetta tunnetaan vielä puutteellisesti. Yleisesti käytetty tyypitys [4]:

Diagnostiikka

HCV-diagnoosi tehdään vasta-ainetestillä, joka perustuu entsyymi-immuunimenetelmään ja antaa nopeasti luotettavan tuloksen. Positiivinen tulos kuitenkin varmistetaan vielä toisella immunologisella menetelmällä. Virusmäärän selvittämiseksi voidaan tehdä kvantitatiivinen PCR (polymeraasiketjureaktiomenetelmä) -tutkimus, jossa verikokeessa otetusta seerumista/plasmasta määritetään viruksen RNA-pitoisuus. Lisäksi voidaan määrittää viruksen genotyyppi. Koska vauvalla voi olla äidin infektion vuoksi vasta-aineita ilman infektiota, on syytä tehdä vasta-ainetestin lisäksi PCR-testi sen selvittämiseksi on lapsi saanut tartunnan vai ei ja tarkistaa vasta-ainetaso uudestaan 12-18kk iässä. Pelkän vasta-ainetestin perusteella ei voi pienen lapsen kohdalla tietää onko hänellä (enää) virusta elimistössä-

Hoito

Päätös mahdollisesta lääkehoidon aloituksesta tehdään ottaen huomioon HCV:n genotyyppi, viitteet maksan tulehdustilanteesta ja sen etenemisestä (perustuen maksa-arvojen seurantaan, ultraäänitutkimuksiin ja tarvittaessa koepaloihin), potilaan ikä ja mahdolliset mielenterveysongelmat (koska lääkitys voi pahentaa masennusoireita). Alle 3-vuotiaita ei käytännössä hoideta. Jo pitkälle edenneessä kirroosissa, johon liittyy selvä maksan vajaatoiminta, ei lääkehoidosta ole enää hyötyä, vaan maksansiirto on siinä vaiheessa oikea hoitomuoto. Ulkomailta adoptoidun kohdalla kudostyypiltään sopivan uuden maksan löytäminen voi olla haastavaa, eikä osamaksansiirto elävältä sukulaisluovuttajalta luonnollisesti ole mahdollinen. Onnistuneen hoidon jälkeen maksakirroosin eteneminen pysähtyy ja tapahtuu yleensä jonkinasteista maksan toipumistakin. Onnistunutkaan lääkehoito ei poista kokonaan kohonnutta maksasyöpäriskiä, etenkään jos maksaa on ehtinyt kehittyä kirroosimuutoksia, joten pitkäaikainen vuosittainen seuranta on tärkeää vaikka virus olisi saatu häviämään verenkierrosta lääkehoiton seurauksena.[5] Lapsuusiällä saatu PEG-interferonilääkitys heikentää kasvua tilapäisesti, ja voi vähentää hieman aikuispituutta, mikäli hoito on kestänyt yli 48 viikkoa.[6]

Käytetyt lääkkeet lapsilla (aikuisilla on joitakin uusia lääkkeitä kokeiluasteella) ovat:

Molempia lääkkeitä käytetään samanaikaisesti ja hoidon kesto riippuu viruksen genotyypistä. Tyypeissä 2 ja 3 vaste lääkehoitoon on yleensä nopea ja hyvä, jo 12 viikon hoito tehoaa n. 70%:lla potilaista ja 10% lisää hyötyy pidemmästä hoidosta. Sen sjaan tyypin 1 ja 4 virusten kohdalla vain n. puolet saa pysyvän hoitovasteen edes 48 viikon hoidolla, pisimmällään hoitoa jatketaan Suomessa 72 viikkoa . Virustyypit 5 ja 6 reagoivat ilmeisesti hyvin hoitoon, mutta niiden kohdalla tukimusnäyttöä on vähemmän kuin Euroopassa ja USA:ssa yleisempien virustyyppien suhteen. [7]

Helpoimmillaan

Lapsi on täysin terve ja normaalisti kehittynyt. Maksa-arvoja seurataan 6-12kk välein verikokeilla. Verenvuodot hoidetaan hanskat kädessä, varsinkin jos omissa käsissä voi olla haavoja. Haavat peitetään laastareilla ja veritahrat pyyhitään kloriitilla. Päiväkotiin ja kouluterveydenhoitajalle on hyvä ilmoittaa asiasta, joskin nykyaikana niin päiväkodin kuin koulujenkin henkilökunnan tulisi muutenkin ymmärtää siivota veritahrat suojahanskat käsissä. Lääkärissä ja hammaslääkärissä käydessä ilmoitetaan HCV:n kantajuudesta. Joskus aikuisena viruksen hoitaminen lääkkein voi olla tarpeen ja siinä vaiheessa lääkityskin on todennäköisesti kehittynyt.

Vaikeimmillaan

Lapsella voivat olla maksa ja perna suurentuneita ja maksa-arvot koholla. Aloitetaan lääkehoito, joka ei jostakin syystä (vaikea virustyyppi todennäköisesti) tehoakaan. Maksasta otetaan biopsioita (koepala), joissa havaitaan maksakirroosia, joka voi edetä ja lopulta vaatia maksansiirtoa. Maksasyöpäriski on kohonnut, vaikka lapsuusiällä syvän kehittyminen on äärimmäisen epätodennäköistä. Tieto virusinfektiosta voi levitä väärille tahoille ja lapsi voi joutua kiusatuksi ja syrjityksi, myös (tai erityisesti) ymmärtämättömien aikuisten taholta.

Iän vaikutus

Adoption yhteydessä

Pienen lapsen kohdalla on mahdollista, että virus voi itsestäänkin jopa hävitä kokonaan ajan myötä elimistöstä. Isommalla lapsella voi olla jo ilmaantunut maksaan tulehdusmuutoksia.

Lapsen ollessa kotona

Pienen lapsen elämään viruksen kantajuus ei yleensä vaikuta millään tavoin. Isomman lapsen kohdalla saattaa jo ilmetä viitteitä etenevästä maksavauriosta, joka voi vaatia lääkityksen aloittamista. Isommalle lapselle on tärkeää opettaa huolellisuutta veritahrojen siivoamisessa, haavojen peittämisessä ja riskikäyttäytymisen välttämistä muiden suojaamiseksi tartunnalta. Hammasharjoja ja partahöyliä ei saa lainailla.

Maakohtaisia eroja [8]

Lähteitä

1. Khaderi S, Shepherd R. ym. Hepatitis C in the pediatric population: Transmission, natural history, treatment and liver transplantation. World J Gastroenterol. Aug 28, 2014; 20(32): 11281–11286
2. European Paediatric Hepatitis C Virus Network Three broad modalities in the natural history of vertically acquired hepatitis C virus infection.Clin Infect Dis. 2005 Jul 1;41(1):45-51. Epub 2005 May 24.
3. Bennett N.J, Steele R.W. Pediatric Hepatitis C. Medscape. Updated: Apr 15, 2014. http://emedicine.medscape.com/article/964761
4. Zein N.N. Clinical Significance of Hepatitis C Virus Genotypes. Clin Microbiol Rev. Apr 2000; 13(2): 223–235.
5. Scherzer T.M; Reddy K.R. ym. Hepatocellular carcinoma in long-term sustained virological responders following antiviral combination therapy for chronic hepatitis C. J Viral Hepat. 2008; 15(9):659-65
6. Jonas M.M; Balistreri W; Gonzalez-Peralta R.P. ym. Pegylated interferon for chronic hepatitis C in children affects growth and body composition: results from the pediatric study of hepatitis C (PEDS-C) trial. Hepatology. 2012; 56(2):523-31
7. Färkkilä M. C-hepatiitin hoito: miten ja milloin? Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2010;126(1):41-8.
8. Center for Disease Analysis Hepatitis C. http://www.centerforda.com/hcv.htm
9. Yeung L.T; Roberts E.A. Current issues in the management of paediatric viral hepatitis. Liver Int. 2010; 30(1):5-18

>>Takaisin Tietovipu -sivulle
Tämä sivusto on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.